Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Kaikkivaltiaan siunaus kantoi hedelmää, ehkä liikaakin. Sillä Jumalan kuvaksi luotu ihmisten laji vahvistui, viisastui ja ylpistyi. Ensin hän kasvatti eläimiä ja viljeli maata. Sitten hän oppi kirjoittamaan ja lukemaan. Hän rakensi laitteita, joilla matkustetaan kauas, sukelletaan merten syvyyksiin, lennetään maapallon ympäri ja kuuhun asti. Mutta tuliko hänestä parempi olento, tuliko hänen planeetastaan parempi paikka? Ei tullut.

Ensimmäisenä päivänä Aadamin ja Eevan lapset käyttivät viisautensa oman mahtinsa kasvattamiseen ja toisten alistamiseen. Tätä varten he keksivät nerokkaan järjestelmän, valtion. Alussa valtion tarkoitus oli huolehtia siitä, että ihmiset toimisivat yhdessä ja puolustaisivat heikompaa. Pian valtiot kuitenkin alistivat ja sortivat toisiaan. Vahvat orjuuttivat heikompaansa, suuret söivät pienempiään. Ihminen oli unohtanut, että olemme kaikki toistemme veljiä ja sisaria. Jumala näki tämän – ja siunasi luomakuntaansa. Sitä se tarvitsi.

Toisena päivänä rakennettiin valtioiden turvaksi rautamuurit. Ensin tehtiin keppejä ja keihäitä. Sitten tehtaat takoivat tykkejä, panssarivaunuja ja ohjuksia. Laboratorioissa sikisi kemikaaleja, joilla voitiin tuhota viljapeltoja, saastuttaa vesiä ja tappaa ihmisiä. Atomien ytimestä löytyneestä energiasta tehtiin kammottava peto, ydinase. Ihminen oli unohtanut, että sotaan valmistautuminen ei koskaan johda rauhaan. Jumala näki tämän – ja siunasi luomakuntaansa. Sitä se totisesti tarvitsi.

Kolmantena päivänä ihminen pystytti tehtaita, joiden piiput sylkivät saasteensa taivaalle ja joiden poistoputket ulostivat jätteensä meriin. Kaatopaikat kasvoivat suuriksi tuhlauksen muistomerkeiksi. Sademetsiä kaadettiin ja aavikot laajenivat, kun tuuli kulutti paljaaksi hakattua maata. Vähitellen monet eläinten lajit kuolivat sukupuuttoon. Ihminen oli unohtanut, että hän tarvitsee luontoa elääkseen. Jumala näki tämän – ja siunasi luomakuntaansa. Sitä se tarvitsi enemmän kuin koskaan.

Neljäntenä päivänä kansat olivat jakautuneet köyhiin ja rikkaisiin. Rikkaita oli vähän, mutta heidän vatsansa oli pohjaton. He söivät suurimman osan maailman ruuasta, he käyttivät suurimman osan maailman energiavarannoista, ja he asuttivat maailman parhaimmat paikat. Köyhiä oli paljon. Monet elivät nälässä ja puutteessa, taudit runtelivat heitä. Rikkaat eivät auttaneet köyhiä. Päinvastoin, he käyttivät köyhiä hyväkseen. He teettivät köyhillä huonosti palkattua työtä, ja he kaatoivat jätteensä köyhien kotipihoille. Ihminen oli unohtanut synnynnäisen kykynsä myötätuntoon ja laupeuteen. Jumala näki tämän – ja siunasi luomakuntaansa. Ja itki.

Viidentenä päivänä aivot syrjäyttivät sydämen. Ihminen sammutti omantuntonsa ja laittoi kaiken luottamuksensa järkeensä. ”En tarvitse Jumalaa, sillä osaan itse huolehtia itsestäni. En pyydä Jumalalta viisautta, sillä tiedän itse, mitä haluan tehdä. Enkä oikeastaan uskokaan Jumalaan, koska en ymmärrä häntä. Ymmärrykseni on kaiken mitta”, ihminen ajatteli. Ja ihminen täytti mielensä ja aikansa turhuudella, jota hän kutsui viihteeksi, virkistykseksi tai kulttuuriksi. Hän loi keinotodellisuuksia, jotka turruttivat hänen aivonsa. "Kaikki on hyvin, sillä viihdyn", hän luuli. Ihminen oli unohtanut Luojansa ja sen mukana kaiken muunkin tärkeän. Jumala näki tämän – ja siunasi luomakuntaansa. Ja pidätteli raivoaan.

Nyt on kuudes päivä. Kuudentena päivänä luotiin ihminen. Juuri nyt elämme tuota kuudetta päivää, ihmisen päivää. Tänään ihminen jälleen valitsee tiensä. Jumalan kuvaksi luotu sukupolvi päättää jälleen, mihin suuntaan se haluaa kulkea. Taivas hiljenee odottamaan ihmisen valintaa. Puhuuko ihminen Luojalleen, hiljaa ja arasti? Sanooko hän: "Anna anteeksi, armahda minua." Löytääkö ihminen lähimmäisensä uudestaan, veljenä ja siskona? Sanovatko rikkaat köyhille: "Anna anteeksi." Pyytävätkö sortajat uhreiltaan: "Armahda meitä." Ottaako ihminen käteensä kourallisen multaa ja sanoo: "Maasta minä olen tullut, maasta minä saan elantoni, ja maahan minä kerran palaan. Anna anteeksi, äiti maa, armahda meitä." Jumala katsoo nyt meitä ja siunaa luomakuntaansa. Hän puhuu meille ja odottaa meidän vastaustamme.

Seitsemäs päivä on edessäpäin. Seitsemäs päivä on Jumalan päivä. Se on luomakunnan historian viimeinen päivä. Silloin näemme, minkä tien ihminen on lopulta valinnut. Ja silloin kuulemme, mitä Jumala sanoo siihen. Jumalan viimeinen sana on sama kuin ensimmäinen. Se on luomisen sana. Tulkoon uusi taivas ja uusi maa. (Ilm. 21: 1–4)