Lapsuus

Lapsuuden aika on täynnä ihmeellisiä hetkiä, mutta yksi sen kauneimmista piirteistä on lapsen luottamus vanhempiinsa. Se on jotain suurenmoista, kun pieni ihminen katsoo maailmaa ja uskoo täysin siihen, että vanhemmat huolehtivat hänestä. Tämä luottamus on jotakin, josta aikuiset voivat oppia paljon.

Raamatussa Jeesus kerran sanoi, että taivasten valtakunta on lasten kaltainen. Mitä hän tällä tarkoitti? Ehkä hän viittasi juuri tähän lapsenomaiseen luottamukseen ja avoimuuteen. Lapset eivät epäröi heittäytyä maailmaan ja luottaa siihen, että heitä suojellaan ja rakastetaan. He eivät ole vielä oppineet kyynisyyden tai epäluottamuksen taitoa, joka vanhetessa saattaa hiipiä mieleemme.

Monesti saattaa mieleen nousta toive paluusta lapsuuteen. Emme kuitenkaan pienten lasten kehoa, pikemminkin sitä luottamusta ja huolenpitoa, jota lapsuudessa koimme. Vanhetessa maailma saattaa tuntua monimutkaisemmalta ja epävarmemmalta. Usein kaipaamme takaisin aikaan, jolloin vanhemmat olivat meille kaikki kaikessa.

Mutta voimmeko säilyttää osan tuosta lapsenomaisesta luottamuksesta? Voimmeko pitää kiinni siitä uskosta, että maailma on perustavanlaatuisesti hyvä paikka ja että meitä ympäröivät ihmiset haluavat meille parasta? Voimmeko oppia antamaan toisille ihmisille samanlaisen luottamuksen kuin mitä lapset osoittavat vanhemmilleen?-Pekka